perjantai 4. elokuuta 2017

ATC cards, series 57: elämän varjopuolia

Olen viettänyt lomaa mökillä puuhastellen kaikenlaista arkista, kuten pessyt mattoja, leikannut nurmikkoa (joka kasvaa aina sateen jälkeen ihan hurjalla vauhdilla) ja hoidellut kasvimaata ja kukkapenkkejä. Meneillään on myös sadepäivien puuhana pitkän villatakin virkkaus pienistä tilkuista (onkin yllättävän iso projekti). Enkä oikein vielä ole edes päättänyt kuinka saan tilkut koottua vaatteeksi, mutta hauska kokeilu joka tapauksessa. Parina aurinkoisena iltapäivänä on tullut istuskeltua kyläbaarin terassillakin nauttimassa kylmiä juomia ja jutustelemassa muiden mökkiläisten ja kyläläisten kanssa. Se kuuluu kesään. Samoin kuin kesävieraat, joita muutamia iloksemme on piipahtanut yllätyksenä mökillä myös.

Sadepäiviä on tänä kesänä riittänyt yllin kyllin ja kun virkkaus alkoi jo vähän kyllästyttää, kaivoin eilen silppulaatikon esille ja puuhastelin neljä uutta ATC:ta. En olekaan tehnyt kortteja yli kuukauteen ja alkoi olla jonkinmoisia vieroitusoireita.  En tiedä vetääkö tämä sää mielen matalaksi, vai kuinka tästä sarjasta muodostuikaan näin ankeamielinen, elämän varjopuolista kertova. Mutta tuota ankeuttahan on tänä päivänä paljon ja valitettavasti se on monille jokapäiväistä. Ja surullista on se, että usein ne ikävät asiat, teot ja tapahtumat seuraavat tummana varjona läpi elämän.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti