maanantai 27. kesäkuuta 2016

ATC-vaihto AliceK:n ja Enkulin kanssa

Mahtava Juhannus takana. Alakulo meinasi iskeä ihan toden teolla aatonaattona, kun vettä roiki koko päivän. Vaan kun juhannusaatto valkeni, repesi taivas ja aurinko kurkisteli pilvien lomasta. Pyhät saatiinkin sitten viettää vallan kesäisissä tunnelmissa, auringosta, lämmöstä, uimisesta, ystävistä, rakkaista, hyvästä ruuasta, saunasta, lasten leikeistä, kauniista luonnosta ym nauttien. Eipä lopulta parempaa Juhannusta olisi voinut toivoa.



Juhannukseksi sain myös mieluista postia AliceK:lta ja Enkulilta. Kaunista katsottavaa ja hypisteltävää ATC-korttien muodossa. Enpä ole malttanut olla selailematta näitä ihanuuksia tämän tästäkin kansiostani, johon olen kerännyt kaikki tähän asti vaihtamani kortit.

AliceK:n kanssa meillä oli viiden kortin vaihto ja alla häneltä saamani herkät kauniit kortit, joissa lempeä, valoisa värimaailma ja ihanan ystävällinen tunnelma kohtaavat.




Enkulin kanssa vaihdoimme useita kortteja samalla kertaa. En lakkaa ihailemasta hänen rikasta mielikuvitustaan, rehevää värien käyttöä ja ryöpsähtelevää runsautta. Upeita pieniä taideteoksia ihan jok´ikinen. Lisäksi kortit oli pakattu romanttishenkiseen kuvin, pitsein ja koristein somistettuun kauniiseen hylsykoteloon.







sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

ATC-card, 15. series: Satukukkia ja- kukkivia puita

Sadepäivien ratoksi päätin kokeilla pehmeän paperin värjäämistä siten, että lopputulos muistuttasi batiikki-värjättyä kangasta. Värjäsin paperin kahteen kertaan, ensin hempeällä vaalealla ja kuivuttuaan uudelleen tummemmalla turkoosilla. Kolmatta käsittelyä ei paperi olisi enää kestänyt. Silkkipaperi voisi toimia paremmin, mutta sitä ei minulla täällä mökillä ollut tähän hätään saatavilla. Valmiin "batiikki-paperin" liimasin kartongille ja annoin kuivua kaikessa rauhassa. Lopputulos oli mielestäni yllättävän kaunis. Heleä sinisyys toi mieleeni kesäisen päivän ja pilvettömän taivaan. Niinpä tänään sitten tein tuolle valmiille pohjalle viiden ATC-kortin sarjan satukukkia ja- kukkivia puita:



Kortit ovat valmiita vaihtoon...

86.  Orvokkeja ystävälle 1/5,  vaihdettu Siirin kanssa


87.  Kissankellojen taikaa 2/5,  vaihdettu Päivi S:n kanssa


88.  Omenapuun varjossa 3/5

 
89.  Kirsikkapuun siimeksessä 4/5,   annettu lahjaksi


90.  Valkokukkien huumaa 5/5











perjantai 10. kesäkuuta 2016

ATC-card, series 12-14

Päivänä muutamana menneellä viikolla tuli taiteiltua kolme uutta ATC-korttisarjaa. Jos haluat, vaihdan mielelläni näitä kortteja tai aiemmin tekemiäni kanssasi.

12. sarja: Perhoset


70.  Yksinäinen 1/8    -   VAIHDETTU

71.  Salaiset toiveet  2/8   -   VAIHDETTU

72.  Ensirakkaus 3/8   -   VAIHDETTU

73.  Unohtumattomat viikot 4/8   -   VAIHDETTU

74.  Tanssiaiset 5/8   -   VAIHDETTU

75.  Rakastan Sinua 6/8   -   VAIHDETTU

76.  Muistot  7/8   -   VAIHDETTU

77.  Surullinen tarina 8/8   -   VAIHDETTU



13. sarja:  Vesivärejä ja graafisia kuvioita


78.  Pyörteitten pauloissa 1/3   -   VAIHDETTU

79.  Ristiaallokossa 2/3    -   VAIHDETTU

80.  Maininkien syleilyssä 3/3   -   VAIHDETTU



14. sarja:  Pilvisenä kesäpäivänä, 
                kaikki pilvisen päivän kortit VAIHDETTU



81.  Lammella 1/5   -   VAIHDETTU

82.  Ilmassa 2/5   -   VAIHDETTU

83.  Koralliriutalla 3/5   -   VAIHDETTU

84.  Päiväunilla 4/5   -   VAIHDETTU

85.  Kukkaniityllä 5/5   -   VAIHDETTU