Olen jo pitkään haaveillut, että saisin joskus kuvittaa lasten kirjaa. Ehkä sitten kun saan nuo taideopinnot päätökseen, on aikaa ruveta suunnittelemaan satukirjaa. Ensiksi pitäisi keksiä tarina tai löytää yhteistyökumppani, jolla sellainen olisi valmiina ja sitten ottaa värit käteen ja mielikuvitus peliin. Mutta haaveitahan saa ja pitääkin ihmisellä olla!
keskiviikko 20. elokuuta 2014
Aa, aa lapsoseni...
Alkukesästä rupesin kokoamaan pikku miehelle albumia. Valokuvakollaasien lisäksi tallensin sinne hänelle muistoksi (maalaamistani kuvista) Art Journal tyyppisesti tehtyjä sivuja. Tässä niistä yksi mixed media tekniikalla toteutettuna samantyylisesti kuin aiemmin esittelemäni Caged Bird.
Mielestäni lapsen albumi voi olla kuin satua ja kuvien ja piirrosten joukkoon on kiva lisätä runoja ja mietelauseita. Ne tekevät sivuista mielenkiintoisempia ja lapset nauttivat niistä. Tähän maalaukseen valitsin Kirsi Kunnaksen ihanan unilorun: Aa Aa Lapsoseni.
Olen jo pitkään haaveillut, että saisin joskus kuvittaa lasten kirjaa. Ehkä sitten kun saan nuo taideopinnot päätökseen, on aikaa ruveta suunnittelemaan satukirjaa. Ensiksi pitäisi keksiä tarina tai löytää yhteistyökumppani, jolla sellainen olisi valmiina ja sitten ottaa värit käteen ja mielikuvitus peliin. Mutta haaveitahan saa ja pitääkin ihmisellä olla!
Olen jo pitkään haaveillut, että saisin joskus kuvittaa lasten kirjaa. Ehkä sitten kun saan nuo taideopinnot päätökseen, on aikaa ruveta suunnittelemaan satukirjaa. Ensiksi pitäisi keksiä tarina tai löytää yhteistyökumppani, jolla sellainen olisi valmiina ja sitten ottaa värit käteen ja mielikuvitus peliin. Mutta haaveitahan saa ja pitääkin ihmisellä olla!
tiistai 19. elokuuta 2014
Turkoosia
P*skis juhlaviikon ensimmäisessä haasteessa pyydettiin käyttämään turkoosia väriä, sekä vahintään 3 eri koristetta. Tähän haasteeseen osallistun turkoosipainotteisella kortilla. Taustan somisteena käytin kakkupaperia ja teippiä ja varsinaiset lisäkoristeeni ovat ruusut, rusetti ja dimangit.
maanantai 18. elokuuta 2014
Itsetehtyä
P*skiksen juhlaviikon vika haaste oli bingo. Minä valitsin rivikseni keskirivin pystyyn:
itsetehtyjä kukkia + joku käyttämättä jäänyt kauan laatikon pohjalla lojunut askartelutarvike + vintage tai joku muu valmis kuva.
Tällä miehelle suunnatulla onnittelukortilla osallistun viidenteen päivähaasteeseen.
Käytin kuvaa, sekä skräppäilyharrastukseni alkuajoilta asti laatikossa käyttöä odottanutta kehystä. Olipa hyvä kun sillekin löytyi nyt oma paikka. Ex anopillani oli tapana sanoa, että kyllä se tavara joskus itsensä kaupitsee ja niin se lopulta kävi tässäkin tapauksessa. Itsetehtyjä kukkia piti myös bingorivistäni löytymän. Leikkelin vapaalla kädellä vallan vallattomia kukkasia ja niistä syntyneet silput ripottelin liimapinnalle kortin alareunaan, näin saatiin tähänkin tekeleeseen vähän actionia.

Häämatkalla
P*skishaasteessa #241 liikutaan matkailun parissa. Äitini ja isäni kertoili kuinka he aikanaan tekivät häämatkan Pyhätunturille telttaillen ja pyöräillen. Minäkin telttailin pitkästä aikaa tänä kesänä oman muruni ja pikku koiruutemme kanssa. Vietimme oikein mukavan ja mieleen painuneen lomaviikon Haminassa campingilla ja sieltä käsin teimme päiväretkiä Kotkaan, rajavyöhykkeelle Hämeenkylään, Virolahdelle jne. Tuli koluttua kaikki mahdolliset paikat bunkkerimuseosta alkaen. Täytyy sanoa, että meillä oli kyllä hurjan kiva ja onnistunut lomamatka. Eikä sitä suinkaan aina niin kauas muille maille tarvitse matkustaa rentoutuakseen ja nauttiakseen lomasta. Kotimaassa on hienoja paikkoja.
Vanhempieni häämatkasta ja omasta lomareissustamme inspiroituneena tein kotimaa aiheisen matkailukortin, jolla siis osallistun tämän kertaiseen viikkohaasteeseen.
Vanhempieni häämatkasta ja omasta lomareissustamme inspiroituneena tein kotimaa aiheisen matkailukortin, jolla siis osallistun tämän kertaiseen viikkohaasteeseen.
sunnuntai 17. elokuuta 2014
Roses
P*skis juhlaviikon toisena haasteena oli tehdä jotain omaperäistä rohkeasti valmiille korttipohjalle. Taustapapereita ei siis ollut lupa käyttää. Varastooni on jäänyt pyörimään 4 valkoista korttipohjaa, joissa on kaunis kohokuvioitu ruusuaihio valmiina. Kun kirjoitin tuota edellistä postaustani kuvanveistoryhmämme ruusuveistoksesta, sain inspiraation maalata korttipohjiin ruusuja akvarelleillä. Maalaaminen kun on minulle mieluista (eikä näitä ruusuja kait koskaan tule harjoiteltua liikaa), päätin tehdä 4 ruusukorttia. Tällä ensimmäisellä osallistun haasteeseen.
Uskalsin kokeilla akvarellivärejä sillä korttikartonki vaikutti melko laadukkaalta ja ilokseni kestikin hyvin vettymisen. Näin sain työstettyä perjantain ja lauantain aikana 4 pientä taidekorttia samalla toisella silmällä seuraten yleisurheilun EM-kilpailuja. Välttämättä nämä kortit eivät kaipaa mitään lisäsomisteita, jotta akvarellin herkkyys pääsee päärooliin. Korkeintaan pienen silkkirusetin jos niin haluaa. Alla hieman tarkennettuja yksityiskohtia tästä kortista sekä 3:sta muusta ruusukortista myös.
Kortit ovat myytävänä ja maksavat 25 euroa kappale.
Mietin kuinka toteuttaisin maalaukset korttipohjalle jossa kohokuvioidut ruusut on kuvattu ikään kuin päältä päin. Luonnoksissani mielestä parhaaksi osoittautui maalata kukat samansuuntaisina, ikään kuin katsoja tutkisi niitä ylhäältä päin. Näin sekä kukat, että lehdet aukeavat katsojalle kokonaisina ja ovat yhteneväisiä valmiiden aihioiden kanssa.
Seuraava kortti on kuvamateriaaliltaan hieman runsaampi. Pienet kohokuvioidut ruusut pohjamaalasin akvarelliväreillä ja koristelin geelikynillä. Lisäksi maalasin pari pientä samankokoista ruusua kehystämään keskiössä olevaa isoa kukkaa.
Tähän tuli mielestäni kiva vaikutelma siitä kuin tuo iso ruusu olisi syvemmällä kuin pienet ja katsoja näkisi sen aivan kuin ruusukehikon takaa. Oletko samaa mieltä?
Kolmas, keltasävyinen ruusu sai seurakseen sinisiä lemmikkejä.
perjantai 15. elokuuta 2014
Ruusuveistos
Viime syksynä (2013) kuvanveistossa aloitimme syyslukukauden tekemällä yhteisveistoksen Helsingin Oulunkylässä sijaitsevan Ogeli kauppakeskuksen pihalle. Helsingissä vietettiin juhlavuotta ja opettajamme sai jo edellisenä keväänä idean tästä "ruusupuusta" somistamaan ankeaa betonipiha miljöötä. Onneksi veistokseen saatiin apurahat ja pääsimme toteuttamaan mahtavan idean, jossa jokainen muotoili rakusavesta samankokoisen (30x30cm) palan. Koon lisäksi muita rajoituksia ei asetettu, paitsi että ruusuja piti olla. Jokainen pala poltettiin ja sen jälkeen vielä saimme ne itse lasittaa.
Lopuksi ihana opettajamme kuvanveistäjä Erkki Kannosto kokosi palat yhteen ja teki "ruusupuulle" rungon raudasta. Tämä oli ihan mahtava työ ja oli hauskaa tehdä sitä opiskelutovereiden kanssa yhteistyössä. Mielenkiintoisen lopputuloksesta tekee se, että palapelin jokainen pala on tosiaankin uniikki ja tekijänsä näköinen. Veistosta voi siis käydä ihailemassa livenä Ogeli kauppakeskuksen sisäpihalla nuorisotilan edessä.
Tässä vielä lähikuvaa minun palasestani:

Veistos on kiva vastakohta pelkistetylle kivipihalle herkkine muotoineen ja suloisine ruusuineen. Veistoksen rouhea savi ja rautarunko istuu vähäeleiseen, jopa hieman ankeaan miljööseen liikaa poikkeamatta muusta ympäröivästä materiaalista, mutta silti luoden ympäristöönsä kauneutta, keveyttä, herkkyyttä, iloa ja mielenkiintoa.
torstai 14. elokuuta 2014
Miehelle
P*skishaasteiden parissa vietetään 5-v juhlaviikkoa ja sen kunniaksi on joka päivä uusi haaste. Tämän päivän aiheena oli kortti miehelle. Kortista pitää löytymän tasavuosi-onnittelut, sekä kuvastua kortin saajan harrastus jossain muodossa. Tässäpä minun onnitteluversioni klassiselle purjehtija-miehelle.
Murun kanssa oltiin viikko sitten kalassa Jamoin järvellä Padasjoella pienellä soutuveneellämme, kun yllättäen alkoi kuulua jyrinää ja salaman nopeasti kasaantuivat uhkaavat pilvet lännen puoleiselle taivaalle. Vähänpä meille tuli kiire soutaa rantaan ennen kuin myrsky todenteolla oli päällä. Muru sai kiskoa airoilla ihan tosissaan. Ja kaiken kukkuraksi kun pääsimme rantaan, pilkisti aurinko pilven takaa ja ukkonen kiersi kauemmaksi. Ei edes pienenpientä pisaraa pudottanut päällemme. Emme kuitenkaan jaksaneet lähteä enää uudestaan soutelemaan, niinpä kalat jäi järveen ja meillä savukalat saamatta. Tyydyimme grillimakkara- ja pottusalaatti iltapalaan saunan päälle.
Simppeli toteutus kierrätysmatskusta. Purjevene on pala mökkimme saunatuvan vanhaa boordia ja rinnalla purjeen sävyyn luonnonvalkoista paperia mattana ja helmiäisenä. Koristeena vähän hamppunarua vedelliseen veneilyaiheeseen liittyen, sekä viiri silppupapereista. Lopuksi kullatut kirjaimet ja numerot päivänsankarin kunniaksi.
Murun kanssa oltiin viikko sitten kalassa Jamoin järvellä Padasjoella pienellä soutuveneellämme, kun yllättäen alkoi kuulua jyrinää ja salaman nopeasti kasaantuivat uhkaavat pilvet lännen puoleiselle taivaalle. Vähänpä meille tuli kiire soutaa rantaan ennen kuin myrsky todenteolla oli päällä. Muru sai kiskoa airoilla ihan tosissaan. Ja kaiken kukkuraksi kun pääsimme rantaan, pilkisti aurinko pilven takaa ja ukkonen kiersi kauemmaksi. Ei edes pienenpientä pisaraa pudottanut päällemme. Emme kuitenkaan jaksaneet lähteä enää uudestaan soutelemaan, niinpä kalat jäi järveen ja meillä savukalat saamatta. Tyydyimme grillimakkara- ja pottusalaatti iltapalaan saunan päälle.
maanantai 11. elokuuta 2014
Grafiikkaa
Tässä muutama kuva grafiikan töistäni. Aluksi pari chine collè vedosta. Tekniikkana tämä miellyttää minua kovasti, koska erilaisilla ja eri kohtiin asetetuilla väripapereilla vedoksiin saadaan vaihtelevuutta ja jokaisesta tavallaan uniikki. Käytän väripapareina itse värjäämiäni japanin papereita, koska niiden värit toistuvat mielestäni painopinnassa kaikkein kauneimpina.
Suosikkitekniikkani on kuitenkin monotypia. Tässä tekniikassa minua miellyttää maalauksellisuus ja ainutkertaisuus. Joskus tällä tekniikalla tehdyistä töistä on jopa vaikea sanoa onko ne painotekniikalla toteutettu vai akvarellimaalauksia. Jotain samaa lopputuloksessa on. Lisäksi monotypian hienous on, että jok`ikinen työ on uniikki. Joskus olen painanut myös ns sukulaisia, mutta niihinkin lisään mielellään väriä ja muutan hieman teemaa. Tämä alla oleva vedos nimeltään Vapaa, on juuri tällainen muokattu sukulainen. Alkuperäinen teos oli samasta aiheesta nimeltään Vangittu. Sen olen antanut lahjaksi eräälle rakkaalle ihmiselle.
Pahoittelen, että kuvan laatu ei ole näissä paras mahdollinen, koska kuvasin nämä kehystettyinä lasin läpi. Vedokset ovat myynnissä ja hinnat 80-180 euroa.
torstai 7. elokuuta 2014
Loppu häämöttää jo
Ensi keväänä päättyy 3,5:n vuoden rypistys taideopintojen parissa. Syyslukukausi alkaa parin viikon päästä ja sitten alamme valmistella lopputyönäyttelyämme. On se jännää kun nämä opinnot on sekoittanut pään ihan täysin, enkä todellakaan osaa sanoa mikä olisi sitä omintani. Vaikea on päättää millä tekniikalla alan omaa osuuttani näyttelystä työstämään. Ensi viikolla on onneksi HOPS-palaveri kurssimme vastuu vetäjän kanssa ja toivon että hänen ajatuksensa selventäisivät hieman omiani. Vielä viime keväänä ajattelin valita akvarellin ja kuvanveiston, mutta kuluneen kesän aikana pakka on mennyt taas ihan sekaisin. Nyt mietin sekatekniikkaa ja romutaidetta. Toisaalta grafiikka (esim monotypia) olisi minulle mieleen ja haluaisin kyllä tehdä jotain abstraktia akryylillakin. Voi hemmetti sentään, valitse nyt sitten näistä 2 tekniikkaa...
Tämä pastellipiirustukseni kuvaa aika hyvin tämänhetkistä tilaani:
(pitäis pitää pää kylmänä, mutta polte on kova suuntaan jos toiseenkin)
Tämä pastellipiirustukseni kuvaa aika hyvin tämänhetkistä tilaani:
(pitäis pitää pää kylmänä, mutta polte on kova suuntaan jos toiseenkin)
maanantai 4. elokuuta 2014
Lomalaisen ajankuluksi
syntyi uusi valokuva-kansio. Koko viime viikko hurahti skräppäillessä tätä upo uutta albumia. Päätin tällä kertaa kokeilla ihan A4-kokoisia sivuja tavalliseen mappiin. Näin sinne on sitten helppo lisäillä sitä mukaa kun matskuu valmistuu.
Enpä olekaan aikoihin skräppäillyt, mutta taas tuo touhu vei täysin mukanaan. On se jännä homma kun ei ajan kulusta tiedä mitään, niin kivaa on!
Tässäpä näytille "pari leiskaa", jotka tein alkukesän Korkeasaaren retkestä.
Osaan tein taustan akvarellimaalauksena ja liimailin
kuvat päälle.

Ihan uutena kokeiluna tein taustoja myös tilkkutyönä paperinpalasista. Näistäkin tuli aika jänniä.
Ja tässä tämmöistä perinteisempää...
Ja sitten vielä muutama akvarelli tai akryylimaalaus kollaasitekniikalla toteutettuna.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)