Puukuviota piti käyttämän #219 P*skishaasteessa. Päällystin viime viikolla kenkälaatikon hauskalla puunkuviotapetilla. Pinta näyttää siltä kuin maali olisi vähän lohkeillut raakalaudan pinnalta. Laatikkoon mahtui mukavasti monta leimasinta, sabluunaa, maskia ja mustetyynyä. Lähes ilmainen kiva boxi vanhasta tapetinpalasta. Kierrätys kunniaan! Haasteeseen osallistun oheisella kortilla, johon laatikko-operaatiosta jäi silppuna tuo pienen-pieni palanen puunkuviotapettia. Kaunis kesäinen kuva vanhasta hirsiseinästä sopi mielestäni aiheeseen ja kuitupaperiset ruusut mallatkoon juhannusruusuja. Näin simppelillä mennään tällä kertaa:)
tiistai 11. helmikuuta 2014
perjantai 7. helmikuuta 2014
Keraamisia koruja / Ceramic jewelry
Minulla on vielä jäljellä muutamia käsintehtyjä ja käsinmaalattuja keraamisia koruja.
Jokainen kaulakoru on uniikki. Pienet ovat 15 ja isommat 20 euroa kappale.
I still have a few hand-made and hand-painted ceramic jewelry. Each necklace is unique.
Jokainen kaulakoru on uniikki. Pienet ovat 15 ja isommat 20 euroa kappale.
torstai 6. helmikuuta 2014
Puuhapäivä
Tänään olen puuhastellut pohjustustöiden parissa. Valmistelin joitakin papereita tulevaa käyttöä varten. Vaaleat paperit kastoin mustaan kahviin ja sekaan ripottelin jauhemaista elintarvike väriä. Lila paperi on pohjustettu vesiväreillä. Kun paperit oli kuivia lisäsin pintastruktuuria gold satin efektimaalilla. Lisäksi pohjustin akryylilla pari kanvaasia kuivumaan mixed media töitä varten.
Today has been a day of activity. I've prepared some new paper slices for future use.
The light colored papers has been dipped in a black coffee and after that I dropped colored food powder on the wet paper sheets. The purple paper is painted with watercolors. When the paper was dry I added the gold satin structure effect paint. I also primed a couple of canvas sheets for my mixed media works.
The light colored papers has been dipped in a black coffee and after that I dropped colored food powder on the wet paper sheets. The purple paper is painted with watercolors. When the paper was dry I added the gold satin structure effect paint. I also primed a couple of canvas sheets for my mixed media works.
tiistai 4. helmikuuta 2014
The Rooths of my Mother`s side
Tällä perhealbumiin tekemälläni leiskalla osallistun P*skarteluhaasteeseen #218, jonka aiheena oli värilastu. Ihania herkkiä sävyjä, jotka istuvat kuin nappi silmään romanttisten vanhojen valokuvien kanssa. Lapsuusajan vanhasta albumista irrotin varovaisesti kuvat ja tein niistä kokonaan uuden sommitelman, jossa käytin somisteena kuviopapereita, muutamaa tarrakuvaa ja teippiä. Aika hempeähän tästä tuli, mutta niinpä oli annetut väritkin.
I made a new page in the family album and use it for the P*skis challenge #218.
"Color chip" is the theme of this week`s challenge. Lovely delicate shades which are beautiful with old, romantic photographs. I remover the old photos gently from my Childhood album and made totally new layout, which I decorated with pieces of colored papers, a couple of photostickers and tape. The result is pretty sweet, but so are the required colors too.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)