maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kokolla

Taas on yksi juhannus vietetty ja jälleen varsin mukavissa merkeissä naapureitten kesken, nauttien hyvästä ruuasta, juomasta ja seurasta. Kokollekin patikoitiin perinteiseen tyyliin isolla porukalla. Tänä vuonna se sytytettiin valitettavasti jo hyvin aikaisin ja päivänvalossa se ei ollut kovin vaikuttava. Toki aikainen ajankohta antoi myös lapsiperheille mahdollisuuden nauttia juhannusperinteistä Stop Point pysäkin rannassa kauniissa Rautjärven maisemissa.



Yllä oleva akryylimaalaukseni on  kahden vuoden takaisesta kokosta samalta paikalta missä tänäkin vuonna roihua ihailimme. Tuolloin vuonna 2011 sytytys oli reilusti myöhemmin ja kokko leimusi komeana pimenevässä kesäyössä.




Horror Shop

Tämänkertaiseen P*skarteluhaasteeseen #192 osallistun oheisella layoutilla. Suihkeet olivat haasteen teemana ja niitä käytin kultaisen suihkemaalin muodossa, tehosteena lisäksi vielä verenpunaisia pisaroita. Horror Shop valokuva työni keskellä on koulun valokuvauskurssin tehtävästä, jossa piti tutkia luonnossa esiintyviä vertigaaleja, diagonaaleja, pysty- ja vaakaviivoja. Työstin tehtävää Helsingin Kallion kapeilla kujilla ja jyrkillä kallioilla. Sieltä bongasin  oheisen tuntemattoman taiteilijan teoksen. Näin sain ikuistettua vaaka- ja pystyviivojen lisäksi tämän mahtavan betoniporsaaseen tehdyn katutaideteoksen. Sen inspiroimana syntyi sitten kiakki muu omaan teokseeni. Pohjalla siis musta paperi, joka on spreijattu kullalla ja roiskittu punaisella vedellä laimennetulla akryylillä. Pystypalkki on muovia ja tehostekuva auto/prätkä tarra. Työ on hyvin yksinkertainen ja ehkä juuri siksi mielestäni myös melko tahokas. Tosin en millään onnistunut valokuvan valotuksen kanssa ja värit jäivät siinä hieman vaaleiksi. Niinpä leimasinkuviot (haaleat perhoset) eivät oheisessa kuvaotoksessani valitettavasti erotu juuri lainkaan.



tiistai 11. kesäkuuta 2013

Sinivuokkoja

En missään koskaan, ikinä, milloinkaan ole nähnyt niin ihania sinivuokkoja, kuin meillä täällä maalla mökkimaisemissa. Alueen rautapitoisen maaperän vuoksi on kukissa runsaasti värivaihteluja, lähes kalvakkaan valkeista, vaalean ja kirkkaan sinisiin, sekä purppuran ja lilan sävyihin. Joka vuosi jaksan ihailla ja maalata niitä uudestaan. Näihin herkkiin vuokkoihin en kyllästy milloinkaan. Oheinen akvarellin osa on viime kesältä ja oli tuolloin esillä Padasjoen kirjastossa näyttelyssä.



Näyttää siltä, että koko luonto on nyt etuajassa kesän tultua tosi varhain. Juhannusruusutkin kukkivat jo kaksi viikkoa ennen Jussia ja unikot puhkeavat hetkenä minä hyvänsä loistoonsa. Tämä kesä on otollinen tarkastella kasveja, nauttia upeista maisemista ja inspiroitua siirtämään näkemäänsä ja kokemaansa paperille tai kankaalle. Jos sadesää jatkuu vielä huomenna, on minulla vuorossa maalauspäivä ja akryyleillä ajattelin tällä kertaa tallentaa luonnon kauneutta kanvaasille.

Mökillä


Sadepäivänä mökillä: p*skarteluhaasteen 191 innoittamana päätin aloittaa uuden mökkipäiväkirjan teon. Haasteen aihe värilastu inspiroi fantastisine väreineen minua tekemään parin vuoden takaisesta kuvasta alla olevan työn. Kuin tilauksesta valokuvassa oli samaa hempeää lilaa kuin värilastussakin ja niinpä aloin kaivella askartelutarvikekätköjäni, joista löysin puuttuvat värit taustaan ja koristeisiin.

 

Skräppäys huumaan uppoutuneena tein vielä pari lisäsivua vanhoista kuvista. Koska ilta ei juurikaan näytä kirkastuvan, mies lähti kalaan ja pikku koiruuskin makoilee tyytyväisenä sohvalla, voin minä hyvällä omallatunnolla jatkaa päiväkirjaa vielä yhdellä uudella aukeamalla. Kahvin ja sen kanssa itse leivotun korvapuustin voimalla jaksan mainiosti taas jatkaa. Eipä nämä sadepäivätkään hassumpia ole, kun on mielekästä tekemistä! 
 

tiistai 4. kesäkuuta 2013

RIPPILAPSELLE

Piti osallistumani Bingo paskikseen #190 tällä rippikortilla, jota viimetipassa aloin tänään työstämään. Mutta yllättäen sainkin vieraita ja kortin kuvaaminen, sekä haasteeseen osallistuminen myöhästyi aikarajasta. Vieraat olivat hyvin mieluisia ja kello juoksi joutuisaan. Mutta en ole pahoillani vaikka haasteeseen osallistuminen jäikin tällä kertaa väliin. Laitan tämän aikaansaannokseni nyt kuitenkin esille, koska sen ihan haastetta varten suunnittelin. Valitsemani bingorivi oli: sininen, jokeri, teippi. Jokerin virassa on kortin keskellä oleva perhonen.


Olen tehnyt jonkin verran uusia rippillepääsy, hää, vauva ja onnittelu ym kortteja, vaikka puutarhahommat ovatkin vieneet suurimman osan näistä alkukesän helteisistä päivistä. Mikä sen ihanampaa kuin istutella kasveja ja möyriä mullassa, ihailla kukkaloistoa ja syreenien tuoksusta huumaantuneena nukahtaa päiväunille pihakeinuun. Illalla vielä vähän askartelua, käsitöitä tai akvarellimaalausta ja päälle pitkät syvät yöunet. Näin olen jo aloittanut voimien keräämisen syksyn ja talven varalle.