keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Minulla iski viime syksynä jonkinmoinen ideoitten ja innostuksen puute. Tuntui, etten keksi enää mitään uutta kiinnostavaa ATC-kortteihini. Seuraan kuitenkin säännöllisesti muutamaa korttiryhmää Facebookissa ja sieltä onnistuin taas saamaan uutta puhtia valmiiksi määriteltyjen haastetehtävien innostamana. Ja tämmöisiä kortteja on sitten valmistunut viime talven  ja kevään aikana.


 Tämän haasteen kortit piti toteuttaa zentangle-tyylillä. Tein 3 kortin sarjan. (kaikki on vielä vaihdettavissa)


Tässä haasteessa oli määritelty käytettäväksi osana korttia jotain vanhan kirjan sivua. (kortti on vaihdettavissa)


Näihin kolmeen korttiin inspiroiduin omasta puutarhasta, jossa puuhastelin huhtikuussa kevään ensi töitä ja seurasin muuttolintujen pesimäpuuhia. (nämä kaikki 3 korttia on vaihdettu)




Näihin kahteen inspis lähti lehtikuvista. Toiseen tuosta variksesta ja toiseen keikisteleväisestä tanssijattaresta. (kortit on vaihdettavissa)



Silpputehtaan TJK-haasteeseen viikoille 19-20 osallistuin 4:llä kortilla, josta kaksi lähti vaihtoon jo ennen kuin ehdin niitä kuvatakaan tänne blogiini. Haasteviikkojen aiheena oli tyttöperhoset. (nämä 2 on vielä vapaana)



Ihastuin näihin uusiin joutsen-postimerkkeihin ja tein niistä 2 ATC:a. (nämä 2 on jo vaihdettu)



Silpputehtaan TJK-haasteeseen viikoille 17-18 osallistuin 2:llä kortilla, aiheena oli kahvi/tee-hetki. (ensimmäinen on vapaana, mutta toinen on jo vaihdettu)



Jostain vanhasta lehdestä löysin nämä "bikinikuvat" ja innostuin käyttämään niitä kuvituksena kortteihin, joiden taustana käytin lahjaksi saatua kaverin itse maalaamaa paperia, joka on kuin virkistävää uimavettä hellepäivänä rantamaisemissa. Olisko tässä aistittavissa vähän semmoista rantaflirttiä? (kortit on vaihdettavissa)



ATC-vaihto Keski Eurooppaan

Keväällä 2019 lähdin mukaan Mustakatin järjestämään kansainväliseen ATC vaihtoon, jossa aiheena oli eläimet. Korteista piti löytyä lisäksi myös jotain leimattua. Jokainen osallistuja teki vaihtoon 5 korttia. Minä tein myös yhden ylimääräisen muistoksi vaihdon emännälle. Alla tekemäni 6 kortin sarja, jossa keijukaiset seikkailevat eläinystäviensä kanssa.