lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi vaihtuu, 3 uutta ATC-korttia

Hyvät lukijani, sekä kaikki ATC-kortti-vaihtokaverini, teille kaikille haluan toivottaa oikein hyvää ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2017!

Nämä 3 ennen julkaisematonta ATC-korttiani sopivat mielestäni vuodenvaihteen tunnelmaan ja ovat nyt siis myös vaihdettavissa.

                                                    253.  Valoa Uuteen Vuoteen

                                                      254.  Creative mind        - vaihdettu Ainon kanssa
                                                      255.  Hilpeää irrottelua   - vaihdettu Ainon kanssa
                                     

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Omatekoisia joululahjoja

Tänä vuonna meillä Joulu toteutettiin mini-budjetilla. Päätettiin miehen (murun) kanssa, että hankitaan lahjoja maltillisesti ja tehdään niitä itse niin paljon kuin mahdollista. Niinpä muutamat rakkaimmat ja läheisimmät ystävät ja sukulaiset saivat meiltä tänä vuonna käsintehdyt tossut tai pienet maalaukseni.

Tossut virkkasin nelinkertaisesta langasta. Käytin 2 säiettä 7-veljestä tai Jussi villalankaa (lämpö) ja 2 säiettä sekoitelankaa (kestävyys). Näitä oli melko nopea virkata, mutta lankaahan niihin upposi aika paljon. Muru meinasi jo ihan hermostua kun minun tossutehdas oli vallannut olohuoneen pöydän, sohvat ja tuolit viikkojen ajan. Ja näitähän syntyi niin lapsille kuin aikuisillekin kaikissa sateenkaaren väreissä.



Sitten oli lisäksi tilkkutyöprojekteja ja vessapaperihylsyjen maalausta joulutervehdykseksi korttien asemesta.

Kaikki paikat pullollaan keskeneräisiä käsitöitä, lankoja, tilkkuja, maaleja, liimoja... Sellaista se on kun ottaa eukokseen käsityöläisen/taiteilijan. Nyt hän on ihan uupunut, leppäilee ja nautiskelee sohvalla kun vihdoin saatiin raivattua koti siistiksi Joulun viettoa varten.

Pikku Annille (3v) ostin jo syksyllä kirppikseltä nukensängyn, ihan samanlaisen kuin itselläni oli pikkutyttönä. Muru putsasi, hioi ja maalasi sen uudestaan ja minä ompelin siihen patjan, lakanan, tyynyn, tyynyliinan ja tilkkupeiton. Tästä tuli mielestäni ehkä yksi söpöimmistä lahjoista mitä ikinä olen kenellekään antanut. Ja kiva oli antaa, kun tiedän, että näiden lasten vanhemmat arvostavat käsitöitä ja itsetehtyä. Tänä päivänä valitettavasti niin monilla on tapana antaa vain rahalahjoja ja jotkut ehkä niitä eniten arvostavatkin. Minun mielestäni Jouluun kuuluu kuitenkin antamisen riemu ja koen, että on kaikkein kivointa panna pakettiin jotain omatekoista ja sitä kautta antaa jotain myös itsestään, sillä lahjaa tehdessäni ajattelen lämmöllä häntä,  jolle sen teen ja sitä kautta uskon lähettäväni hänelle myös positiivistä energiaa.






Annin pikkusiskolle Lillille (1v) ompelin tilkkupeiton. Olen aiemmin tehnyt Annille ja isoveli Kallellekin (5v) omat tilkkupeitot, joten täytyihän semmoinen Lillinkin saada. Ja siitä tuli aattoiltana tekstarilla hänen äidiltään erityiskiitos, olivat sitä kuulemma jo kovasti toivoneet. Nyt on kaikilla ikiomat päiväpeitot, sisarusten sängyt kun on kaikki vierekkäin rivissä isossa lastenhuoneessa. Kallella sinisävyinen, Annilla punainen ja Lillillä pinkki peitto. Valitettavasti unohdin sen kaikessa kiireessä kuvata, mutta semmoinen hempeä pikkutytön pastellisävyinenhän siitä tuli.

Ja muru kävi sitten aattona pukkeilemassa Kallen, Annin ja Lillin luona...



Osa sukulaisista ja ystävistä sai meiltä joulupostia: lahjaksi tekemäni uniikin miniatyyrimaalauksen. Näiden työstämisen aloitin jo hyvissä ajoin alkusyksystä, sillä tämä oli melko suuritöinen projekti. Pääsääntöisesti maalailin ja piirtelin nämä vessapaperirullien hylsyihin (kierrätystä) ja vain pienen osan akvarellipaperille (hylsyjen loppuessa kesken). Aiheekseni valitsin tänä vuonna luonnon antautumisen kylmän, jään ja lumen armoille. Pakkasiltojen revontulet sekä öiset taivaat, lumen ja jään. Tässä vielä kuvia noista mini-maalauksistani.
































Postia Britalta, kaksiosainen ATC

Marraskuussa osallistuin Koukussa kortteihin haasteeseen OKTK#23, jossa piti tehdä kaksiosainen ATC-kortti ja käyttää idean lähteenä bingoriviä. Joulun alla postiluukusta tupsahti Britan kaunis kaksiosainen kortti, joka siis vaihtoringin kautta saapui minua ilahduttamaan.




Oman korttini olen aiemmin esitellyt täällä blogissani jo marraskuussa. Mutta jos haluat käydä katsomassa, niin se löytyy täältä: kettu

Joulupostia Sussulta ja Enkulilta

Kiitos ihaNAISET Joulupostista! Kyllä olen etuoikeutettu ja tunnen olleeni kovin, kovin kiltti kun postiluukusta on tipahtanut näin mieluista postia. Pahoittelen kovasti, että ehdin vasta nyt kiittää teitä näistä ihanuuksista ja postauksenkin tehdä vasta Joulun aikaan. Mutta parempi myöhään kuin... ja nyt vihdoin muutkin pääsevät hämmästemään kädentaitojanne ja idearikasta miekuvitustanne.


Nämä joulukorttinne sopivat mielestäni niin kauniisti yhteen, että päätin kuvata ne rinnakkain.

Vasemmalla Sussun minulle Jouluksi lähettämä herkkä enkelikortti ja oikealla Enkulin sievä tyttönen


Kortin lisäksi kummastakin kirjekuoresta paljastui sangen herkulliset lahjat. Ei suinkaan fyysiseen nälkään, vaan ruokkimaan mieltäni. Voi näitä aarteita!


Ensiksi Sussulta saatu ovimagneetti, joka saa hymyn huulille ja jokaisen hyvälle mielelle joka kerran kun jääkaapin oven aukaisee. Ja sitten vielä tämä hauska koriste, jonka voi kiinnittää vaikka kesällä lierihatun reunaan tai käsväskan kylkeen. Kiiiitos ja kumarrus!







Ja entäs sitten tämä kakkien aikojen ihanin paperinukke, jonka Enkuli minulle lähetti. Voiko kauniimpaa olla? Laitoin sen roikkumaan tuohon eteisen peilin raamiin, jotta vieraatkin pääsevät sitä ihailemaan. Kiiiitos ja halaus!





Taskukirje Uunalta: Kultainen tie

Ennen Joulua sovimme blogiystäväni Uunan kanssa pocket letter vaihdosta abstraktein kuvituksin.
Sain Uunan häikäisevän kauniin taskukirjeen jo viikkoja sitten, mutta nyt vasta ehdin pienet taideteokset kuvata ja niistä postauksen tehdä. Uuna on paitsi kuvataiteilija, niin myös runoilija ja ilokseni sain samalla joululahjaksi hänen tuoreimman runokirjansa, joka on täynnä toinen toistaan koskettavampia tekstejä.






Ja sitten tämä kaunis pocket letter, Kultainen tie, joka oli koottu pienistä taidekorteista suloisen saatekortin kera keräilykorttitaskuihin.





Otin pienet taideteokset taskuista ulos, jotta sain kuvattua ne paremmin.
Tässä aluksi kolmen kortin sarjoina, jotta kokonaisuus hahmottuu paremmin.





Ja vielä kukin erikseen, jotta pienten pelikortin kokoisten abstraktien miniatyyrimaalausten yksityiskohdat ja pintastruktuurit tulisivat paremmin esille. Tämä talven olematon luonnonvalo vain aiheuttaa haasteita kuvaukseen, eikä pienellä pokkarillani tahdo millään saada tarkkoja kuvia tässä keinovalossa, vaikka kuinka käyttäisi makroa ja supermakroakin välillä. Toivottavasti pääsette kuvieni kautta kuitenkin edes vähän makustelemaan näitä ihanuuksia!

Mysteeri

Salaperäiset nousijat

                                                                     Kultainen tie

                                                                     Punaiset marjat

                                                                       Joulu-ikkuna 2

                                                                      Kaaret

Huurretta

                                                                           Kultainen taivas

                                                                          Nousu


Lämmin kiitos Uunalle tästä mielenkiintoisesta vaihdosta ja saamistani ihanuuksista, -aarteista!


Ja lopuksi Uunan kirjasta valisemani runo, joka mielestäni sopii tähän kauniiseen mielikuvituksellisten maalausten sarjaan.

Runo nimeltään Haravoin polkua


Haravoin polkua tulevaisuuteen
Maisema hämärtyy
kalliot kuiskivat metsänreunassa
kiipeä meille
näytämme tulevaisuuden

Salaperäinen suo
tuoksuu ja kutsuu
näytän menneet päivät
jotka ovat painuneet upoksiin

Pilvi ylläni puhuu
istu ja hiljenny
näytän salaisen maan
niin ymmärrät



Jos haluat käydä tutustumassa minun Uunalle lähettämääni taskukirjeeseen, niin löydät sen Uunan blokista, klikkaamalla: kirjeUunalle