lauantai 21. marraskuuta 2015

Käsinmaalatut Joulukorttini 2015

1) Metsäaihe


Pohjat näihin metsäaiheisiin kortteihin maalasin akryylillä ohuelle sileälle akvarellipaperille.


Perunasta koversin leimasimen, jolla oli tarkoitus embossata puut valkoisella kohokuviointijauheella. Kuinka kävikään, otin laatikosta vahingossa värittömän jauheen ja leimailin kaikki 8 korttia valmiiksi ennen kuin aloin niitä kärvennellä.
Ai, että harmitti kun ensimmäinen kortti paljasti kömmähdykseni. Eipä siinä enää auttanut muu kuin tyytyä tilanteeseen...



Mietin miten tämän vahingon korjaisin, jotteivät kaikki kortit meinisi roskikseen. Päätin kokeilla rajata kuuset tussilla, sen jälkeen maalata kohokuvion päälle valkoisella 3-D värillä ja ripotella märän värin päälle valkoista kimalletta.




Ja loppujen lopuksi kuusista tuli ihan kivat. Pohjalla oleva väritön kohokuviointi ja runsas kimalle nostaa puut näyttävästi esiin taustasta luoden kolmiulotteisen vaikutelman. Taustan viimeistelin vielä vesivärillä akryylin päälle ja laimasin Hyvän Joulun toivotuksen kortin ylälaitaan.


Lopputuloksesta tuli pelättyä parempi, oikeastaan ihan hyvä, mutta valmistus oli hieman aikaavievempi ja työläämpi kuin olin suunnitellut.





2) Kukka-aihe


Myös näihin kukka-aiheisiin kortteihin väritin pohjan akryylillä ohuelle sileälle akvarellipaperille. Kuivuttuaan liimasin ne vihreälle huokoiselle askartelupaperille, johon saa kauniin reunan repimällä. Sitten vielä liimaus korttikartongille. Tämän jälkeen aloin etsiä "maaliläiskistä" muotoja ja tein kukille ääriviivapiirrokset geelikynillä. Kukkien terälehdet jatkoin papereiden (3) reunojen yli saavuttaakseni kortteihin tietynlaista syvyyttä.


Kukille ei ollut minkäänlaista alkusuunnitelmaa, ainoastaan vihreän, lilan ja pinkin sävyjä sekaisin paperilla. Muotoja etsiessäni kuitenkin mieleeni nousi valkoinen amaryllis, jota näissä korteissa sitten lähdin tavoittelemaan.







perjantai 20. marraskuuta 2015

Viivoja ja kettuja


P*skishaaste #300. Haastetehtävänä oli inspiroitua jonkun DT-tiimiläisen työstä ja "kopioida" se omannäköisekseen. Minä löysin SannaS korttipajasta kaksikin ihanaa korttia toteutettavaksi, enkä osannut päättää kumman valitsen, joten omaan työhöni tuli vähän kumpaisestakin.

Ihastuin Potkareita ja yksi tuttipullokin kortin vähäeleisestä raikkaasta taustasta, jossa rennot raidat luovat graafiseen korttiin pirtsakkaa ilmettä. Kettuja sinulle kortissa minut valloitti suloinen pikku kettu, joka oli stanssattu sissixin kettustanssilla.

Esikuvani löytyvät täältä:

SannaS


Ja tässä oma versioni: 
  


Koska minulla ei tuota stanssia ole, piirsin oman kettuni tussilla, kopioin akvarellipaperille ja väritin tonttulakin akvarellikynällä. 







Taustapaperin päälle tein raidat akryylivärillä ja kuivuttuaan liimasin kettuhahmon päälle. Ihan lopuksi piirtelin lumikukkaset valkoisella geelikynällä ja keskiöihin tipautin pikku tipan glitteriä. Tällaiset joulukortit taitaa lähteä tästä pajasta omille sukulaisille ja ystäville tänä Jouluna.


 







tiistai 17. marraskuuta 2015

Lankakeriä ja pimeneviä iltoja

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi1OICF6VfkgCD-cKUYZ5B0czejQSPpuUGA_IgRJkgjpJ_41wHPxxRkvE84LrT2_Yc2j5VjBbScyXLVIEwpXaCes7EWgz29EdEJCdiKov_ASgM2vhDejRmN6xA90uXo4fTmRzReOhlpeOU/s1600/Inspiraatiokuva+haaste+%2523299.jpg P*skishaaste #299: oheisen haastekuvan on määrä toimia oman työn innoittajana. Minua kuvassa inspiroi herkullisen maanläheiset värit ja pehmoiset lankakerät. Minulla on jo monta viikkoa puikot kilisseet ja virkkuukoukku sauhunnut, kun olen työstänyt lahjoja lapsille ja vähän isommillekin pukinkonttiin.
Kiva haastekuva ja tosiaan niin ajankohtainen aihe, kun villaisia sukkia täytyy saappaisiin saada ja pehmoisia lapasia pikku kätösiä lämmittämään.

Jostain syystä lankakeristä ja puikoista tulee  mummit mieleen, vaikka neulomista harrastaakin ihan kaiken ikäiset.

Hienoa, että käsitöitä taas arvostetaan ja myös innostutaan kehittämään omia kädentaitoja.

Kädentaitomessujen myötä taas moni varmasti innostui hamstraamaan ihania lankoja ja kohta puikkojen kilinää kuuluu torpassa jos toisessakin.

Nyt vaan kynttilät palamaan, glögipannu sauhuamaan, lankavakka sohvan viereen ja silmukoita luomaan. Siitä se lähtee!



torstai 5. marraskuuta 2015

Joulukortit 2015

Pari päivää olen suunnitellut ja toteuttanut tämänvuotisia joulukorttimallejani. Ensimmäiset ovat valmistuneet ja totesinpa tuossa, että täytyy lähteä materiaalihankinnoille kun kartonkivarasto ammottaa tyhjyyttään. Tänä vuonna tein kortteja vain yhdessä koossa, elikkäs ihan standardikokoisia n 11 x 15cm.


Malli 1: Jääkukka






Malli 2: Joulu, rakkauden ja välittämisen juhla







 Malli 3: Piparin tuoksua





Malli 4: Metsänrauha




Malli 5: Sininen hetki, sadun taikaa...








Kaikki kortit ovat omia mallejani ja valmistan ne käsityönä. Ethän kopioi niitä ilman lupaani.