perjantai 26. joulukuuta 2014

Tapanina

Tapaninehtoota vietetään ja kohta lähdetään perinteikkäälle Tapaninajelulle. Ajattelimme käydä hautuumaalla kun aattona emme ennättäneet. Nyt on jo rauhoituttu niin, että on kiva mennä kaikessa hiljaisuudessa sytyttämään kynttilät haudoille.

 
 
Sieltä sitten ystävien luokse iltakahville ja kummityttö Ellaa tapaamaan. Niin se on kohta Joulunpyhät takana. Taas miettii sitä suunnatonta hässäkkää ennen aattoa ja sitä kuinka nopeasti sitten kaikki onkaan ohi.
 
Mutta silti joka vuosi yhtä odotettu! Ja ihanaahan se toki on olla yhdessä rakkaitten ihmisten kanssa, katsoa lasten riemua ja nauttia hyvästä ruuasta ja kotien kauniista koristuksista.
 
Kuunnella kauniita Joululauluja, ulkoilla, pelata pelejä ym. Ensi vuonna riemuitaan taas!
 
 
 
 
 
 

perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulukortit postiin

Joulukorttien kirjoitusurakka on vihdosta viimein valmis ja nyt ne pitäisi vielä kiikuttaa postiin.
Monen viikon sairastelun vuoksi en ole jaksanut tehdä yhtään korttia. Aiemmin syksyllä tein muutaman ja varastosta löytyi onneksi aiempien vuosien satoa, joten niillä mennään tänä vuonna.


Toisaalta hyvä näin, sillä nyt tuli korttilaatikkoon kummasti tilaa, eikä minulla mitään uutta järisyttävää ideaa olisi ollutkaan. Eli aika saman henkisiä niistä olisi tullut kuin aiempinakin vuosina.

Tänä syksynä nuo viimeisen vuoden taideopinnot ja lopputyönäyttelytöiden valmistelu on vienyt kaikki voimat ja ideat ovat suuntautuneet maalaamiseen, niinpä korttiaskartelut ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Ensi vuonna sitten taas tuorein ideoin ja uudella innolla.

Tänään kuitenkin jouduin tekemään vielä hätäpäissäni kortin, kun yhtä jäi uupumaan:


Nyt voinkin sitten rauhoittua odottamaan minkälaisia kortteja meidän postiluukusta tupsahtaa.
Joulukortit ovat mielestäni yksi ihanin asia Joulun aikaan, niitä on ilo antaa ja saada.


lauantai 6. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän ajelulla

Räntäsateessa lähdettiin itsenäisyyspäivän ajelulle murun kanssa ja pistäydyttiin joulumyyjäisissä Keinuhongan tilalla Padasjoen Auttoisilla.

Tilan riiheen lukuisat kauppiaat olivat pystyttäneet myyntipöytiään. Oli korttikauppiaita, paikallisen taideyhdistyksen työnäytteitä, käsitöitä, leivonnaisia, hunajaa ym perinteistä myyjäistavaraa.


Vatsamme täytimme ulkosalla tilan rotukarjan lihasta valmistetulla maukkaalla lihasopalla suoraan soppatykistä annosteltuna, sekä kokojyvärukiista leivottulla leivällä päällystettynä makoisalla kirnuvoilla. Eipä ole tullut aikoihin nautittua näin herkullista keittoa. Sadekaan ei haitannut kun ruokailijoita varten oli varattu katos pöytineen ja tuoleineen. Kylmän kostea sää ja kuuma höyryävä keitto, takuuvarma yhdistelmä...

 
Myös tilan Suvimarja-myymälä oli avoinna ja täynnä kaikenlaisia Jouluihanuuksia, glögin tuoksua ja harrasta tunnelmaa laulutrion tunnelmoidessa joululauluja.
Väkeä tulvillaan oli Jouluinen tapahtuma ja sopu sijaa antoi. 




maanantai 1. joulukuuta 2014

Arvonta

Marraskuun käsityöaiheinen kilpailu on päättynyt. Oli määrä arvata paljonko käytin aikaa (tunnit/minuutit) isoäidin neliöistä virkattuun villaiseen parivuoteen sängynpeittoon. Hyviä arvauksia saatiin ja lähimmäksi pääsi tällä kertaa Pirjo N. 112h veikkauksellaan. Palkintona on isoäidin neliöistä virkattu sohvatyyny. Ilmoitatko Pirjo minulle haluatko graafisen mustavalkoisen vai romanttisen pastellisävyisen tyynyn!



Lisäksi arvoimme kaikkien arvaukseen osallistujien ja lukijoitteni kesken yllätyspalkinnon, joka on virkkausaiheinen, tottakai! Arvonnan onnettarena toimi mieheni Harri.


"Hatusta vedettiin" ja yllätyspalkinnon voittajaksi julistettakoon Aija H. (Aija toimitamme palkinnon sinulle kun flunssan kourista parannutaan ja seuraavan kerran tullaan mökille. Ennen Joulua lupaan.)

 

Lähimmän arvauksen tekijä valitsi itselleen musta-valkoisen ja arvonnan voittaja sai sitten tuon toisen, elikkäs pastellisävyisen hempeän sohvatyynyn.

 
Ja tässä vielä tiedot päiväpeitteen tekovaiheista ja niiden kestosta.
Tilkkujen virkkaukseen (280kpl) käytin 70h.
Tilkkujen yhteen ompeluun ja lankojen päättelyyn meni 28h 05min.
Ja reunapitsin virkkaukseen 8h 46min.
Yhteensä siis 106h 51min. 
 
Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille!