Google+ Followers

tiistai 8. marraskuuta 2016

Satumaisia monotypioita

Tässä vaihteeksi graafisia maalauksiani, jotka tein taideseuran yhteisnäyttelyä varten. Tällä kertaa näyttely jäi kuitenkin väliin, koska en rohjennut huonossa säässä lähteä ajamaan mökiltä kaupunkiin.

Kävi nimittäin niin, että olin tuossa muutama viikko sitten vähällä ajaa kaupungissa pyöräilijän päälle kun en laisinkaan nähnyt häntä risteyksessä seisovan korkean tila-auton takaa ylittävän hurjaa vauhtia suojatietä kadun yli. Havahduin vasta kun hän oli ihan edessäni. Pyöräilijän ei käynyt kuinkaan, vaan mies polki samaa vauhtia eteenpäin matkan keskeytymättä. Minä sen sijaan tein autolla lukkojarrutuksen, jossa niskani venähti ja vietin vuorokauden sairaalassa ja sen jälkeen pari viikkoa kauluri kaulassa "lääkehumalassa" toipumassa kotona ihan hissukseen. Minulle aiheutui ns piiskanisku vamma, joka on viheliäinen pitkäkestoinen vaiva. Takaumina tulee yllättäviä, tosi kovia, vihlovia päänsärkyjä, jotka sairaalan lääkärin mukaan saattavat häiritä vuodenkin, ennen kuin poistuvat.

Nykyään pyöräilijät ajavat tosi kovaa, ja välillä tuntuu etteivät lainkaan piittaa muusta liikenteestä. Tässäkin tapauksessa pyöräilijän olisi tullut taluttaa pyörä kadun yli, koska kyseessä oli tavallinen jalankulkijamerkitty suojatie. Loppupelissä olen kuitenkin iloinen, ettei hänelle käynyt kuinkaan, en nimittäin ikinä olisi antanut itselleni anteeksi jos olisin tuottanut toiselle vamman tai pahimmassa tapauksessa kuoleman. Ja toivon mukaan omakin olo kohenee päivä päivältä.

Tämä tapaus kyllä pelästytti niin, että nyt kynnys auton rattiin menosta on korkea. Mieheni onneksi pakotti minut ajamaan mökille tullessamme muutaman kymmenen kilometriä maantiellä ja Lahdessa kaupungin halki, sillä hän oli sitä mieltä, että jos pitkitän ajoon lähtöä, en ehkä rohkene tarttua rattiin enää ikinä. Mutta toistaiseksi vältän kuitenkin ajelua varsinkin huonossa säässä ja siitä syystä en tällä kertaa tuohon taidenäyttelyynkään päässyt osallistumaan.

Joten päätin laittaa näyttelyyn tekemäni työt tähän esille, jotta pääsette katselemaan mitä olen iltapuhteina tehnyt. Tällä kertaa taas sadut ja fantasiat veivät minut mennessään ja syntyi nämä muutamat monotypiat, jotka kehystettynä paspiksen kanssa ovat kokoa 35 x 45cm.








Tämän viimeisen voi mielestäni ripustaa pystyyn tai vaakaan, miten omaa silmää miellyttää.






6 kommenttia:

  1. Upeita taideteoksia olet tehnyt!! Harmi että kävi kuten kävi ettet päässyt näyttelyyn. Mutta tiedätkö, rohkeasti vaan ajamaan!! Olin kerran pahassa kolarissa,rattijuoppo ajoi päälle, auto lunastukseen ja minä sitten olin enemmän tai vähemmän kipee, mutta heti menin rattiin kun tokenin ajamaan. Vaikka kuinka yrität olla itse huolellinen ja ajat varoen, ei voi koskaan tietää mitä on nurkan takana. Tsemppiä sinulle ja iloa päiviin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä ihastuttavasta yksityisnäyttelystä. Kaunista taidetta oletkin maalannut.

    Hyvä, ettei pahemmin käynyt. Itse pelkään, että ajan jonkun kadulla kävelijän yli. Muutaman kerran olen korpitaipaleella saanut melkein sydärin, kun yhtäkkiä ihminen näkyy auton valoissa. Arvaa vaan ihmettelenkö ihmisten egoa. He kulkevat pimeässä ilman heijastinta jaa fillarilla miten sattuu.

    Minäkin rohkaisisin sinua heti ajamaan. Kipeä olet ollut varmasti, mutta nykyisin ei ilman autoa vaan tule toimeen. Niska voi pitkän aikaa vihoitella. Suututtaa tuollaiset pyöräilijät, mutta sinulla oli hyvä reagointikyky ja häneen ei sattunut. Rohkeushaleja sinulle

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanasta näyttelystä. Pidän paljon näistä upeista töistä. Eka ja kolmanneksi viimeinen ovat suosikkejani.
    Pikaista toipumista ikävästä tapahtumasta ❤

    VastaaPoista
  4. Huh, mikä tilanne! Toivottavasti niskasi pian rauhoittuu. Minulla on niskassa pahat kulumat ja tiedän, millaisia sähköiskuja ja särkyjä voi olla.

    Taide on hyvä terapia sekä henkisesti että ruumiillisestikin. Maalatessa ei huomaa kipuja ja pääsee jonnekin syvälle, omaan maailmaansa.
    Työsi ovat hienoja, harmillista ettet sitten päässyt näyttelyyn niiden kanssa. Mutta uusia tulee varmaan, älä lannistu, vaan jatka sekä maalaamista että ajamista.

    VastaaPoista
  5. Kylläpä ovatkin kauniita tauluja, harmi kun näyttely peruuntui. pikaista paranemista niskallesi. Minäkin sanon; älä lopeta autolla ajoa, aina sattuu jatapahtuu liikenteessä, mutta kun sielä täytyy vaan olla mukana. Olisin mielellään vänkärin paikalla itekin, mutta kun kuski puuttuu on pakko ajaa ite.
    Kiitos tästä näyttelystä.

    VastaaPoista
  6. Voi, iso kiitos kaikki te ihanaiset, Esther, Enkuli, Sirkkis, Uuna, Selma, kannustavista kommenteistanne!

    VastaaPoista