torstai 10. marraskuuta 2016

Joulumaratooni 2016, #6

Koukussa Kortteihin Joulumaratooni  on edennyt jo yli puolenvälin. Nyt mennään kuudennessa maustehässäkässä, jossa kortista tulee löytyä: eläin ja toivotus.

Minun kortissani pienet koiranpennut kisailevat joululahjoista tähtien valaistessa pimenevän syystaivaan.

Kätköistäni löytyi pikkuruisia leimasimia, joissa on erilaisia englanninkielisiä Joulun ja vuodenvaihteen toivotuksia. Tulipas näitäkin vihdoin käytettyä, sillä ne olivat jo turhan pitkään lojuneet leimasinlaatikon pohjalla käyttämättöminä. Koirankuvat leikkasin lastenhuoneen boordipaperista, jota kerran ostin maalikaupasta, ihan vaan siksi kun se oli niin söpöä. No näitä ihanuuksia olen käyttänyt kyllä monissa lastenkorteissa ja lahjapakettien koristuksissa. Boordeista löytyy todella kauniita paperi-kuvioita askartelukäyttöön. Ne taitaa olla minun heikkouteni, kun niitä on kertynyt kenkälaatikollinen työhuoneen hyllylle, heh.



3 kommenttia:

  1. Hauska, hieno kortti!

    Minä käyn aina välillä penkomassa tapettiliikkeen jäämävarastoa. Ostan sieltä rullan tai pari ihan vaan pakettipaperiksi ja maalauspohjaksi.

    VastaaPoista