maanantai 11. elokuuta 2014

Grafiikkaa



Tässä muutama kuva grafiikan töistäni. Aluksi pari chine collè vedosta. Tekniikkana tämä miellyttää minua kovasti, koska erilaisilla ja eri kohtiin asetetuilla väripapereilla vedoksiin saadaan vaihtelevuutta ja jokaisesta tavallaan uniikki. Käytän väripapareina  itse värjäämiäni japanin papereita, koska niiden värit toistuvat mielestäni painopinnassa kaikkein kauneimpina.

 
Suosikkitekniikkani on kuitenkin monotypia. Tässä tekniikassa minua miellyttää maalauksellisuus ja ainutkertaisuus. Joskus tällä tekniikalla tehdyistä töistä on jopa vaikea sanoa onko ne painotekniikalla toteutettu vai akvarellimaalauksia. Jotain samaa lopputuloksessa on. Lisäksi monotypian hienous on, että jok`ikinen työ on uniikki. Joskus olen painanut myös ns sukulaisia, mutta niihinkin lisään mielellään väriä ja muutan hieman teemaa. Tämä alla oleva vedos nimeltään Vapaa, on juuri tällainen muokattu sukulainen. Alkuperäinen teos oli samasta aiheesta nimeltään Vangittu. Sen olen antanut lahjaksi eräälle rakkaalle ihmiselle.
 

Pahoittelen, että kuvan laatu ei ole näissä paras mahdollinen, koska kuvasin nämä kehystettyinä lasin läpi. Vedokset ovat myynnissä ja hinnat 80-180 euroa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti