Google+ Followers

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Taskukirje Uunalta: Kultainen tie

Ennen Joulua sovimme blogiystäväni Uunan kanssa pocket letter vaihdosta abstraktein kuvituksin.
Sain Uunan häikäisevän kauniin taskukirjeen jo viikkoja sitten, mutta nyt vasta ehdin pienet taideteokset kuvata ja niistä postauksen tehdä. Uuna on paitsi kuvataiteilija, niin myös runoilija ja ilokseni sain samalla joululahjaksi hänen tuoreimman runokirjansa, joka on täynnä toinen toistaan koskettavampia tekstejä.






Ja sitten tämä kaunis pocket letter, Kultainen tie, joka oli koottu pienistä taidekorteista suloisen saatekortin kera keräilykorttitaskuihin.





Otin pienet taideteokset taskuista ulos, jotta sain kuvattua ne paremmin.
Tässä aluksi kolmen kortin sarjoina, jotta kokonaisuus hahmottuu paremmin.





Ja vielä kukin erikseen, jotta pienten pelikortin kokoisten abstraktien miniatyyrimaalausten yksityiskohdat ja pintastruktuurit tulisivat paremmin esille. Tämä talven olematon luonnonvalo vain aiheuttaa haasteita kuvaukseen, eikä pienellä pokkarillani tahdo millään saada tarkkoja kuvia tässä keinovalossa, vaikka kuinka käyttäisi makroa ja supermakroakin välillä. Toivottavasti pääsette kuvieni kautta kuitenkin edes vähän makustelemaan näitä ihanuuksia!

Mysteeri

Salaperäiset nousijat

                                                                     Kultainen tie

                                                                     Punaiset marjat

                                                                       Joulu-ikkuna 2

                                                                      Kaaret

Huurretta

                                                                           Kultainen taivas

                                                                          Nousu


Lämmin kiitos Uunalle tästä mielenkiintoisesta vaihdosta ja saamistani ihanuuksista, -aarteista!


Ja lopuksi Uunan kirjasta valisemani runo, joka mielestäni sopii tähän kauniiseen mielikuvituksellisten maalausten sarjaan.

Runo nimeltään Haravoin polkua


Haravoin polkua tulevaisuuteen
Maisema hämärtyy
kalliot kuiskivat metsänreunassa
kiipeä meille
näytämme tulevaisuuden

Salaperäinen suo
tuoksuu ja kutsuu
näytän menneet päivät
jotka ovat painuneet upoksiin

Pilvi ylläni puhuu
istu ja hiljenny
näytän salaisen maan
niin ymmärrät



Jos haluat käydä tutustumassa minun Uunalle lähettämääni taskukirjeeseen, niin löydät sen Uunan blokista, klikkaamalla: kirjeUunalle 




2 kommenttia:

  1. KÄÄÄÄÄÄÄÄK MIKÄ IHANUUS.
    Upeita taideteoksia kaikki ja minäkin olen omaa kirjaani lukenut nyt kun lopultakin koitti tämä leppoisa pyjamapäivä. Ihanat ja koskettavat runot. Ihailen Uunan luovuutta suuresti.

    VastaaPoista
  2. Olen ollut poissa koneelta viettämässä joulua niin äidin kuin jälkipolvienkin kanssa. Nyt tulin kurkkaamaan, mitä blogimaailmaan kuuluu ja mitä löysinkään.
    Kiitos Kikka esittelystä ja kiva kuulla, että tykkäsit sekä letteristä että runoista. Jännä aina nähdä, minkä runon kukin valitsee. Tämä sopii hyvin tähän aikaan ja yhteyteen.
    Sinun kokonaisuutesi ja korttisi ovat kyllä niin upeita, että omani tuntutuvat vaatimattomilta niihin verrattuna, mutta näillä nyt mennään.

    Oikein hyvää joulun jatkoa sinulle ja kohta jo Uutta Vuottakin. Olkoon vuotesi luova ja innostava. KIITOS vielä sinulle :-)

    VastaaPoista