perjantai 9. maaliskuuta 2018

Art Dolls

Idean isänä näille ArtDoll nukeille voidaan pitää amerikkalaista Mark Montanoa joka on värikäs sisustussuunnittelija, taiteilija, kolumnisti ja tv-persoona. Hänen loihtimansa, puupalikoista sommitellut, koristenuket ällistyttävät mielikuvituksellisuudellaan ja sympaattisuudellaan.

Olen seurannut jo jonkin aikaa hänen Instagram-tiliään ja haukkonut henkeäni hänen videoitaan katsellessa. Ei voi kuin hämmästellä yhden ihmisen ideoiden paljoutta, kekseliäisyyttä, rohkeutta ja käden taitoja. Hän on ihan huippu mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava persoona!

Kun Piiku alkuvuodesta tiedusteli Facebookissa ryhmäläisiltä löytyisikö kiinnostusta lähteä tekemään ja vaihtamaan ArtDolleja, en empinyt hetkeäkään, vaan ilmoittauduin oitis mukaan ja aloin rakennella nukkeani. Ryhmäläisten kesken sovittiin, että nuken voi tehdä haluamastaan materiaalista kuitenkin niin, että se on tukeva ja kestävä sekä huolellisesti viimeistelty ja koristeltu. Myös koko määriteltiin, jotta jokainen ryhmäläinen saisi suunnilleen saman kokoisen nuken vaihdossa. Aikaa nuken tekoon annettiin reilusti maaliskuun loppuun saakka, ettei stressi pääsisi ketään yllättämään. Tässä vaihdossa jokainen ryhmäläinen siis lähettää ja saa yhden nuken.

Ajattelin aluksi, että teen vain tuon yhden, mutta kuinkas kävikään: lopulta "synnytin neljä tyttöä".
Halusin kokeilla erilaisia materiaaleja nuken rakentelussa. Yhden nuken tein kahdesta yhteen liimatusta päreestä, yhden kerroksittain liimatuista kierrätyspahvikartongeista, yhden vanerista ja yhden jostain vanhasta matkapuhelimen pakkausmateriaalista (vaahtomuovilevyä).

Leikin ajatuksella, että nämä tytöt ovat kesäiltana lähdössä juhlimaan: Hi girls, let´s have fun!
Heidän taustansa on erilainen ja sen mukaan koetin toteuttaa heille omanlaisensa tyylin.



Ensiksi nukke, joka lähti vaihtoon ryhmässä. Nuken sai Himmasen Tiina. Kerroin Tiinalle etukäteen nukkejen nimet ja annoin hänen valita omansa (nuken kuvaa hän ei nähnyt). Nimen perusteella Tiina valitsi Country Girlin. Tämä nukke on tehty vanerista:





Toinen neito on aito city girl nimeltään Party Princess ja tehty päreestä:





Kolmas on itsevarma aikuinen nainen, oikea Cabaret Queen, tehty pahvista:





Ja neljäs suloisen kiltti, tyttömäinen Blossom Fairy, tehty vaahtomuovilevystä:





Vaihdossa sain tämän Raisa Pohjalaisen askarteleman nuken. Hän oli toteuttanut tehtävän paperinukkena. Ehkäpä ajatuksena, että se voisi toimia vaikka kirjanmerkkinä, sillä tässä nukessa ei ole mitään mistä sen voisi ripustaa roikkumaan. Vartalossa on käytetty pahvin päällä tuohta ja nuken pää on pahvin päälle liimattu lehtikuva. Jalkoina toimii silkkinauha ja kengät on pelkkä lehdestä leikattu ohut paperi. Nukke on niin hento ja ohutta materiaalia, että ihan pelkään sen menevän rikki hypistellessä. Kiitokset Raisalle tästä nukesta!




 





3 kommenttia: