Google+ Followers

perjantai 22. tammikuuta 2016

Pohjantähden alla

Aamulla pakkasta -24C, onneksi on jo puoleen päivään mennessä hieman lauhtunut mittarin näyttäessä -18C. Viikonlopulle on ennustettu radikaalia lauhtumista ja ensi viikon alkuun jopa vesisadetta. Aika hurjaa sään vaihtelua. Tosin kyllä tässä jo toivoo hieman lämpimämpää keliä, jotta pääsisi ulkoilemaan muutenkin kuin koiran kanssa korttelin ympäri kiertäen viiden minuutin lenkkejä muutaman kerran päivässä. Tosin jos ihan vesisadetta saadaan, niin sitten on taas kiusana liukkaus. Niin monta kertaa olen kaatunut ja itseni loukannut, milloin luita poikki ja milloin venähdyksiä, että olen alkanut tosissani pelätä noita liukkaita kelejä.

Jotten nyt kuitenkaan sortuisi ihan perisuomalaisen ruikutuksen puolelle, niin täytyy todeta että olen kyllä myös nauttinut täysin siemauksin kauniista talvisista maisemista, pakkasen luomista taideteoksista ja kimmeltävistä hangista.

Pakkasen innoittamana maalasin tämänkin aukeaman siivekkäistä kertovaan taiteilijakirjaani tavoitellen Täällä pohjantähden alla kansanlaulun sanomaa.


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti