lauantai 21. marraskuuta 2015

Käsinmaalatut Joulukorttini 2015

1) Metsäaihe


Pohjat näihin metsäaiheisiin kortteihin maalasin akryylillä ohuelle sileälle akvarellipaperille.


Perunasta koversin leimasimen, jolla oli tarkoitus embossata puut valkoisella kohokuviointijauheella. Kuinka kävikään, otin laatikosta vahingossa värittömän jauheen ja leimailin kaikki 8 korttia valmiiksi ennen kuin aloin niitä kärvennellä.
Ai, että harmitti kun ensimmäinen kortti paljasti kömmähdykseni. Eipä siinä enää auttanut muu kuin tyytyä tilanteeseen...



Mietin miten tämän vahingon korjaisin, jotteivät kaikki kortit meinisi roskikseen. Päätin kokeilla rajata kuuset tussilla, sen jälkeen maalata kohokuvion päälle valkoisella 3-D värillä ja ripotella märän värin päälle valkoista kimalletta.




Ja loppujen lopuksi kuusista tuli ihan kivat. Pohjalla oleva väritön kohokuviointi ja runsas kimalle nostaa puut näyttävästi esiin taustasta luoden kolmiulotteisen vaikutelman. Taustan viimeistelin vielä vesivärillä akryylin päälle ja laimasin Hyvän Joulun toivotuksen kortin ylälaitaan.


Lopputuloksesta tuli pelättyä parempi, oikeastaan ihan hyvä, mutta valmistus oli hieman aikaavievempi ja työläämpi kuin olin suunnitellut.





2) Kukka-aihe


Myös näihin kukka-aiheisiin kortteihin väritin pohjan akryylillä ohuelle sileälle akvarellipaperille. Kuivuttuaan liimasin ne vihreälle huokoiselle askartelupaperille, johon saa kauniin reunan repimällä. Sitten vielä liimaus korttikartongille. Tämän jälkeen aloin etsiä "maaliläiskistä" muotoja ja tein kukille ääriviivapiirrokset geelikynillä. Kukkien terälehdet jatkoin papereiden (3) reunojen yli saavuttaakseni kortteihin tietynlaista syvyyttä.


Kukille ei ollut minkäänlaista alkusuunnitelmaa, ainoastaan vihreän, lilan ja pinkin sävyjä sekaisin paperilla. Muotoja etsiessäni kuitenkin mieleeni nousi valkoinen amaryllis, jota näissä korteissa sitten lähdin tavoittelemaan.







8 kommenttia:

  1. Kimaltelevat joulukuusesi ovat tosi kauniita!

    VastaaPoista
  2. Niin kauniit kortit olet maalannut... ihania!

    VastaaPoista
  3. Kauniita, herkkiä kortteja teit. Oikein hienosti onnistuivat, vaikka ei suunnitelmien mukaan heti mennytkään :-)
    Minä hankin välineet embossaukseen, vaan en ole vielä ehtinyt edes kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Embossaus on kyllä mielenkiintoista. Olen hieman laiska ja mukavuudenhaluinen kaivamaan jauheet ym sekä kuumailmapuhaltimet esiin, vaikka niitäkin on kaksinkappalein. Siksipä kai näitä kömmähdyksiä sattuu, kun liian harvoin harjoittelee.

      Poista
  4. Kuuset ovat upeita!

    VastaaPoista