lauantai 18. heinäkuuta 2015

Välähdyksiä luonnosta

Vietimme eilen 17.7.2015 Välähdyksiä luonnosta taidenäyttelyn avajaisia.
Olemme koonneet äitini kanssa luonto aiheisen, yli 30 maalausta käsittävän,  näyttelyn Ravintola Huvilaan Järvenpäähän.

Pelkäsin ripustuksesta muodostuvan melko haasteellisen, koska äitini ja minun käsiala on hyvin erilainen. Mutta oikeastaan olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Erilaisuus luo särmää ja kokonaisuus muodostuu näin ehkä mielenkiintoisemmaksi. Vanhan apteekintalon rosoiset, ikivanhat, käsinveistetyt tummat hirsiseinät luovat kauniin taustan esittäville luontoaiheille. Tulee tunne kuin istuisi vieraana vanhan kartanon salissa, jossa entisajan maisema- ja kukkataulut koristavat seiniä.


Minulle oli jännittävää työstää pitkästä aikaa näin esittäviä maalauksia, mutta lopulta uppouduin maisemien ja kukkasten maailmaan niin, että välillä ajantaju katosi täysin ja huomasin kellon käyvän jo puoltayötä. Joskus on kannattavaa rakentaa näyttelyä myös paikan ehdoilla, jolloin kokonaisuudesta tulee luonteva ja harmooninen.




Näyttelymme on avoinna ajalla 16.7.-30.8.2015 osoitteessa:
Ravintola Huvila, Sibeliuksenkatu 5, Järvenpää.

Tervetuloa tutustumaan näyttelyymme ja nauttimaan Huvilan ihastuttavasta tunnelmasta ja kenties herkuttelemaan ravintolan maittavilla annoksilla ja virkistävillä juomilla!

8 kommenttia:

  1. Ihanat maalaukset.
    Täytyypä käydä kurkkaamassa teidän töitä Huvilassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa katsomaan näyttelyä. Vinkkinä: Huvilassa saa aivan ihanaa raparperijäätelöä vaikkapa kahvikupposen seuraksi...

      Poista
  2. Voi miten kauniita töitä!
    Mukavaa näyttelyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Taidenäyttely ravintolassa on minulle ihan uusi kokemus ja ehdottoman positiivinen sellainen. Siellä taide tavoittaa satoja katsojia, myös sellaisia joiden ei taidegalleriaan tulisi mentyä.

      Poista