keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Korttini ATC-live-vaihtoon 11.7.2017

Sain keväällä kutsun osallistua ATC-korttien live-vaihtoon Helsingissä. Alice K oli päättänyt järjestää vaihtotapahtuman myös Helsinkiin ihan ensimmäistä kertaa. Vaihtokorttien aiheiksi oli määritelty: maa, vesi, ilma ja tuli.
Päätin jo heti alkuunsa, että yritän tehdä kustakin aihepiiristä ainakin yhden kortin per vaihtokaveri.

Sateisen alkukesän ansiosta kortteja tuli kuitenkin jopa enemmän kuin suunnittelin.
Oli aikaa piirrellä ja askarrella, kun ei ulos juurikaan ollut asiaa. Saipahan levittää kaikki materiaalit pitkin työhuoneen pöytiä ja panna tuulemaan. Kaivoin esiin myös kaikki vaihtokavereilta saadut lahjamatskut ja yritin hyödyntää niitä ainakin osassa kortteja.

Mökkielämäkin on tänä kesänä jäänyt ennätysmäisen vähiin, kun olen pyrkinyt olemaan täällä kotinurkissa vanhempieni apuna ja tukena pahimman sairausajan yli. Siinä sivussa olen tehnyt sisustussuunnitelman poikani perheen uuteen kotiin ja auttanut sen remontoimisessa sekä ollut vielä lisäksi heidän apunaan lasten hoidossa vanhempien ahertaessa muuttopuuhissa. Kiirettä on pitänyt.

Tästä tuli siis vähän erilainen kesä, mutta ei se mitään, onhan näitä kesiä vielä... ja sitä paitsi tätäkin kesää on toki vaikka kuinka ja paljon jäljellä. Eikä niistä lämpimistä poutapäivistäkään vielä oikein toden teolla olla päästy nauttimaan. Josko elokuussa helleaalto sitten vihdoin iskisi ja silloin tämä tyttö kyllä suuntaa maalle nautiskelemaan loppukesästä.

Sitten vielä nämä kaikki korttini,  jotka Helsinkiin mukaan lähtivät.
(Ja ne mitkä on live-vaihdon jälkeen vielä jäljellä, on vaidettavissa tottakai! Tiedustele rohkeasti.)


1.  MAA:




2.  VESI:






3.  ILMA:





4.  TULI:





1 kommentti:

  1. Täältähän nämä kaikki löytyivätkin – ihan mahtava sarja!

    VastaaPoista