Google+ Followers

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Inspiraatio

P*skishaaste #269 on niin hauska, että pakkohan siihen on osallistua, vaikka olis kyllä sata muutakin hommaa tehtävänä. Minä inspiroiduin kuvan väreistä, kuinkas muuten, sekä kuvan rytmistä. Vanhasta Pirkka lehdestä löytyi juuri sopiva kuva väreineen ja samaa värimaailmaa jatkoin vesiväreillä akvarellipaperille etsien samaa rytmiä kuin vihjekuvassa. Makuuni siitä tuli aluksi ehkä vähän liiankin siisti, joten päätin rikkoa tasaista diagonaalia kehystämällä kuvaa mustin paikoin symmetriasta poikkeavin ohuin viivoin. Tästäpä tulikin sitten kortti jollekin kevään ylioppilaalle ja tällä lähdetään haasteeseen mukaan!


keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Talvilomalla


Pitkästä, pitkästä aikaa mökillä. Eilen tultiin kahden ja puolen kuukauden paussin jälkeen talviloman viettoon maaseudun rauhaan. Ensitöikseen siivottiin ja vaihdettiin puhtaat petivaatteet. Nyt on siistiä ja puhdasta ja kiva viettää lomaviikkoa maalla. Illalla vielä lämmitettiin sauna ja nautiskeltiin lempeistä löylyistä oikein pitkän kaavan mukaan.

 
Kunnon yöunet ja aamulla herätys linnunlauluun. Täytettiin lintujen ruokinta-automaatit ja seurattiin sinitiaisten, varpusten ja talitinttien kisailua talipallojen ympärillä. Meidän mielestä nuo pikkulinnut on niin ihania katseltavia keittiön ikkunan ääressä. Olin myös kuulevinani joutsenten kirkunaa kun könysin aamuvarhaisella päivän valjetessa vessaan. Unen pöppörössä ajattelin, että ei kai se voi olla totta, mutta muru epäili, että hyvinkin on tiedustelijalinnut voineet jo tulla kun on näin lämmintä ja järvissäkin on rantavesissä paikoin sulaa.
 
 
Lähdimme iloisin mielin lenkille ja pikku koiruuskin tepasteli ihan täpinöissään, lisäillen omia tekstareitaan tienposkeen. Kommunikointi pelaa ja täytyyhän sitä vanhan neidinkin laittaa tietoa lajitovereille, että on saapunut reviirilleen.

 
Kyläjoessa vesi virtasi vuolaasti ja monin paikoin oli jo pelloillakin pälviä. Pajunkissat hohtivat valkoisina ojan penkoilla ja aurinko paistoi ja lämmitti niin, että tuli ihan kuuma kävellessä.

 
Matkalla poikettiin aamukahvilla ja pullalla Kievari Aijakassa ja samalla kuultiin kylän kuulumiset.
 
 
Ihanaa olla täällä!

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Vedenalainen maailma

P*kishaasteessa #268 on aiheena vedenalainen maailma Minulla on tapana tehdä toisinaan pohjia valmiiksi eri värimaailmoissa ja vähän vaihtelevin kuvioinnein ja tekniikoin. 

 

Nyt sattui kuin nappi silmään tuo sinipohjainen tausta, joka jo itsessään on kuin vedenalainen maailma. Tuota tunnelmaa herättelin vielä muutamin tussipiirroksin. Tällä pikku kuvalla osallistun tämän viikon haasteeseen.



Ajattelin, että tästä kuvasta voisi tehdä vaikka kivan mökkialbumin kannen.