Google+ Followers

tiistai 23. syyskuuta 2014

Muuten vaan

#246 p*skishaasteessa toivottiin kortteja, jotka voisi lähettää ystävälle ihan muuten vaan.
Tällä kertaa ajattelin osallistua tällä vintage-kortilla haastekisaan.

 
Korttini on aika iso 15,5 x 22cm ja sopii C5-kuoriin. Tähän reilunkokoiseen korttiin voi sisäsivulle kirjoittaa ystävälle vaikka pienen kirjeen. Tilaa on. Ja saaja ilahtuu takuuvarmasti, sillä kirjeitä ei nykyaikana tule läheteltyä postitse, mikä on suuri sääli. Onhan se paljon henkilökohtaisempi kuin sähköposti tai fb-viesti. Ja kaupanpäälle kaunis kuva kortin päällikannessa, mitä muuta voi toivoa?
Vanhanajan henkeen vanhanaikaisesti oikea kirje, eikun toteuttamaan joka iikka!

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Tabula Rasa


Alla esittelemäni abstrakti maalaus syntyi seuraavasti: edessä tyhjä taulu, värit ja siveltimet. Arvo Pärtin sinfonia Tabula Rasa alkoi soida (kesto 30min) ja pieni maalaus alkoi hahmottua tuon kappaleen aikana sävelten siivittämänä. Tämä on minulle hyvin mieluisa tapa työskennellä, samoin kuin maalata runojen pohjalta. Musiikki ja runot ruokkivat mielikuvitusta, tuovat maalaukseen liikettä ja saavat ne elämään. Tämän akryylimaalauksen koko on 25x30 ja myyn sen tarjousten perusteella.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Onnitteluja leimaillen


P*skishaasteen aiheena ompi triplaleimaus. Ensinnäkin kiitos DT:lle hauskasta ideasta ja toteutusohjeesta. Tämä oli sen verran inspiroivaa askarreltavaa, että piti tehdä kortteja heti kättelyssä
kaksin kappalein. Idea on hurjan kiva, ja taatusti hyödynnän sitä toistekin. Tällä ensimmäisellä musta/valko/puna/kulta kortillani osallistun haasteeseen #245.

 
Ensinnä leimailin ympyrät ohjeen mukaan, liimasin kartongille ja lopuksi koristelin geelikynillä. Kukkien sisustaan vähän kultaa ja muihin piperryksiin kuparia, punaista ja vihreää...
 
 
Tämä toinen kortti syntyi kutakuinkin samoilla eväillä paitsi, että leimasin kukat kolmella eri värillä.
Ensimmäisessä kortissa liimasin kaikki 3 kerrosta päällekkäin, mutta tässä toisessa kiinnitin ylimmän kerroksen koholle tyynyteipin palasilla.
 
 
  

tiistai 9. syyskuuta 2014

Muistoja kesästä


Viime lauantaina pyrähti käyntiin viimeinen vuosi taidekoulussa. Syksy alkoi heti lopputyönäyttelyyn valmistautumisella. Kesän aikana tuli kunkin opiskelijan päättää 2 tekniikkaa, joilla omat työnäytteensä loppunäyttelyyn työstää. Kuvanveiston syventävistä opinnoista huolimatta valitsin tekniikoikseni akvarellin ja toiseksi akryyli/kollaasitekniikan tai mahdollisesti grafiikan. Akvarellitunnit alkoivat eilen ja alkuverryttelyksi ekalla kerralla maalasimme muistoja viime kesästä. Kotiin päästyäni pilkoin maalauksen osiin ja yhdestä tein tämän kortin, jolla osallistun P*skiksen viikkohaasteeseen #244.

Tuunaamalla maalauksen palasesta siis syntyi kortti haastekisaan, jossa oli määrä käyttää vesivärejä. Lisäksi työstin korttia vähän leimasinkirjaimilla ja teipillä, sekä koristenauhoilla ja tussipiirroksilla. Simple and fun.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Karaoke Stars

P*skarteluhaaste #243 =  Värihaaste Täällä Mökkipaikkakunnallamme vietetään joka vuosi kylän omia pikkujouluja Kievari Aijakassa. Nautitaan herkulliset jouluruuat, odotetaan Joulupukkia. Yhteistyökumppanit lahjoittavat pikkujouluun runsain mitoin arpajaisvoittoja ja arpoja ostetaankin paljon. Sitten vain jännätään peukut ja varpaatkin pystyssä osuuko voitto omalle kohdalle ja iloitaan myös naapurin arpaonnesta. Loppuillasta lauletaan karaokea, kuinkas muuten ja maistellaan gögiä ja muita piristysjuomia. Eli aika perinteistä pikkujoulumeininkiä, ja aina yhtä kivaa!


Tässä me murun kanssa hoilataan hiljaa ja vuonolla virtemme soi. Murun pravyyri: norjalainen villapaita ja Kixin suosikki: aikuinen nainen (se karaokevetäjien inhokki). Tällä sini-puna-valkoisella art journal sivulla osallistun haasteeseen #243.

 
Taustan tein ihan tavallisilla "kouluvesiväreillä" maalaten ja tähdet leikkasin saksilla valkoisesta paperista ja liimasin kuivalle taustalle. Minusta on kiva välillä leikellä kuvioita rennosti ja vapaalla kädellä,  näin niistä tulee vähän erikokoisia ja näköisiä ja tekee työstä vaihtelevan ja mielenkiintoisen.

 
Seuraavaksi pyöräytin kranssin ihan tavallisesta nailonnarusta. Sen sisään raapustin säkeitä suosikkibiiseistämme ja sommittelin valokuvat keskelle.
 
 
Ja ihan loppuviimeksi koristelin tähdet ja taustan glitter ja geelikynillä.

 
 
Päiväkirja-aukeaman toiselle sivulle käytän samaa tekniikkaa ja värimaailmaa. Siihen tulee vähän enemmän kuvia pikkujoulu-pippaloitten osallistujista, joten koristelua mahtunee vähän niukemmin. Mutta samantyylisen fiiliksen yritän siihenkin tavoittaa ja luoda yhteneväisen kokonaisuuden tälle aukeamalle.